Suunta alas – vaa’alla!

Lällällää! Tässä teille uuden vuoden lupausten pilkkaajat! Paino on tippunut vuoden alusta 9,3 kg, eikä ole muuten suunnitelmissa lopettaa hyvää putkea. Välissä pidin noin viikon mittaisen hiilaripitoisen jakson, josta yhtenä viikonloppuna jopa herkuttelin melko kohtuuttomasti, mutta ne kalorit kulutettiin pois heti seuraavalla viikolla.

Tällä hetkellä menossa jälleen todella vähähiilarinen jakso, joka muuttuu ”normaaliin” jälleen ensi viikonloppuna. Silloin lisään ruokavaliooni muun muassa porkkanaa ja bataattia sekä sitrushedelmiä ja marjoja. Tämä dieetti sopii minulle, vaikka pitkään sitä jaksoinkin kritisoida. En kärsi nälästä, en heikotuksesta, en kärttyisyydestä.

Juoksuharrastus on jatkunut siten, että noin 8,5 km pituinen lenkki on jo muuttunut vakioksi. Huhtikuussa Suomen lomalla yritän pidentää juoksua kymppiin. Täällä ei ole tarpeeksi pitkää kevyen väylän verkostoa pidempiin lenkkeihin ja liikenne autoteillä on hullua. Suoraan sanottuna olen melko onnekas, kun löysin edes tuon 8,5 km kierroksen. Kun ilmat täällä lämpenevät, taidan alkaa keskittyä vauhtiharjoitteluun kuntosalin juoksumatoilla.

Aurinkoisia päiviä Suomeenkin toivottelee Pikkusisko 🙂

Advertisement

Terveisiä tunnelin päästä…

…täällä paistaa aurinko!

Hähää! Eipä tiedä vielä edes Isosisko, mitä Pikkusisko puuhastelee. Piilossa pahalta maailmalta on pistetty poskeen pulla jos toinenkin, mutta nyt on toinen ääni kellossa. Olen aina ollut uuden vuoden lupausten ystävä. Avoimesti ärsyynnyn lehtijutuista, joissa pilkataan tammikuisia salille liittyjiä ja muita ”elämäntapamuutoksen” tekijöitä. Mielestäni niin kauan kuin tehdään uuden vuoden lupauksia, on toivoa ja yritystä ilmassa. Sitten kun niitäkään ei enää tehdä, on ilmassa luovutuksen makua.

Itse tein jälleen kerran uuden vuoden lupauksen. Olen tällä hetkellä töissä ulkomailla ja vuoden viimeisinä päivinä Suomessa lomaillessani mietiskelin ääneen, pilke silmäkulmassa, miltäköhän tuntuu tulla kesällä takaisin laihana. Tammikuun kuudentena sitten homma räjähti käyntiin Karkkipäivän Sannin induktio-ohjeilla. Hiilarit heitettiin kerralla minimiin ja uusi elämä kananmunan ja lehtisalaatin kera alkoi. Aluksi minua vaivasi valtava raikkauden nälkä. Halusin mitä tahansa raikasta. Näin päiväunia omenasta. Mutta viikon jälkeen helpotti. Hyvin vähähiilihydraattista ruokavaliota noudatin reilut pari viikkoa, minkä jälkeen lisäsin ruokiini mm. juureksia ja marjoja. Tähän mennessäkään en ole vielä syönyt yhden yhtä hedelmää, vaikkakin aion ne palauttaa ruokavaliooni jossakin vaiheessa.

Ruokavalion ohella edistän laihtumistani liikunnalla. Koko alkuvuoden olen vetänyt todella hyvää salitreeniä liikkeet ja tekniikat tuntevan ystäväni kanssa. Tuntuu kuin minulla olisi personal trainer, josta en ole joutunut maksamaan penniäkään. Ja täytyy sanoa, että yksin salille menosta ei tulisi kyllä luultavasti yhtään mitään.

Eilen tein jotain, mikä kasvatti motivaatiotani huomattavasti. Aiemmin täällä blogissa mainostamani puolimaraton jäi väliin viime kesän sairasteluputken vuoksi. Sen jälkeen en juossut kuin salilla lämmittelyn muodossa. Olen ollut muutaman päivän flunssassa, mutta eilen päätin testata kuntoani ensimmäistä kertaa olon kohentumisen jälkeen. Viivytin lenkille lähtöä tuntikausia, koska pelkäsin niin kovasti, etten jaksa juosta enää ollenkaan. Kun lopulta pääsin liikkeelle, huomasin jaksavani hölkötellä edelleen ainakin viisi kilometriä, mikä ei tuntunut edes mahdottoman raskaalta! Mietinkin, pitäisikö asettaa puolimaratontavoite uudestaan ensi kesälle. Ainoa ongelma on se, että nykyisessä asuinmaassani koko kesäkaudella ei voi treenata ulkona, lämpötilat kun kohoaa +50 asteeseen. Riittäisikö juoksumattotreeni ylläpitämään juoksukuntoa, jos teen ohessa muuta liikuntaa?

NIIN! Ja painoa on nyt siis pudonnut viitisen kiloa. Harmi kertoa, mutta tavoitteena tällä hetkellä on vielä n. 15 kiloa. Tästä voi itse kukin laskeskella, minkä verran paino on pullan syönillä noussut…

Eloon, iloon, elämään!

Heipparallaa täältä Pikkusiskon päädystä! 🙂 Jälleen on vierähtänyt melko pitkäkin pätkä päiviä sitten viime kirjoituksen. Tavoitteen on kuitenkin edelleen tiedossa ja tulilla.

Syömispuoli on minulla herkuttelun suhteen heikoilla, mutta liikuntaa olen jaksanut melko ahkerastikin harrastaa. Uinti on ollu alkukevään suosikkilaji, mutta myös sulkapalloa olen käynyt Isosiskon kanssa pari kertaa pelailemassa. Tänään tein henkilökohtaista historiaa osallistumalla ensimmäistä kertaa elämässäni spinning-tunnille. Voin kertoa, että hiki lensi ja sykkeet nousi, mutta yllättävän hyvältä se silti tuntui. En ole koskaan ollut pyöräilyn ylin ystävä, mutta musiikin soidessa ja muiden hikoillessa vieressä siitäkin tuli siedettävää.

Viime viikkoina olen myöskin pitkästä aikaa päässyt harrastamaan kaikennäköistä temppuilua voimistelun saralla. Näistä jutuista olen aina tykännyt! VIime viikolla opin käsilläseisonnan alkeet, vaikka luulin, etten millään jaksaisi kannatella koko kehoani käsien varassa (pää-/kyynärseisonta sen sijaan on ihan lempparipuuhaa!). Tänään taas opin melko sujuvan kärrynpyörän! 🙂

Eikä siinä vielä kaikki! Viime viikolla ilmoittauduin elämäni ensimmäiselle puolimaratonille, jonka aion suorittaa hölkäten alusta loppuun – siinäpä vasta tavoitetta! 😉 Puolikas juostaan heinäkuun lopulla, joten tässäpä on ihan kivasti aikaa treenata.

Isosisko kertonee lähipäivinä lisää meidän yhteisestä (ja kuuluu siihen vielä muitakin 😉 Vitonen Veks -kampanjasta.

Reippaus kostautuu!

Kun tekee töitä niin paljon, että voi leuhottaa blogissaan olevansa reipas, alkaa väsyä, mikä taasen johtaa siihen, että alkaa tehdä mieli herkkuja. Väsyneenä herkunhimoa on vaikea vastustaa ja ensiaskeleet turmioon otetaan jääkaapin ja ruokakomeroiden äärellä.

Lopulta mie romaahan ja haen jopa kaupasta asti herkkusyötävää.

Lauantaina aika harkitusti nappasin läheisestä S-marketista mukaani pakastepitsan. Tämän vielä hyväksyin, olinhan kävellyt melko reippaasti päivän aikana. Mutta että sitten pitää vielä joka päivä lipaista herkkurahka, viiliä (joo, se on hitookseen hyvää), keksejä ja mitä näitä nyt on..? Nyt meni kyllä taas liian pitkälle!

Aamujooga meinasi unohtua heti ensimmäisenä päivänä, mutta muistin sen sitten vähän myöhässä kuitenkin. Lankkuhaasteessa on menossa jo niin pitkät ajat, että mie romaahan aina jossakin välissä polvilleni. Oon kuitenkin pystynyt siinä helpotetussa asennossa jatkamaan loppuun asti.

Voi että ootan sitä päivää, kun pääsen tuosta yhdestä helskutin riippakivestä (jota graduksikin kutsutaan) eroon ja voin taas alkaa elää.

 

 

Pikkusisko pingottaa!

Hei, oon ollut tosi reipas viime aikoina! Ajattelin tulla sen tänne julkisesti kertomaan, kun kuitenkin oman pääni sisällä muistan aina vain ne asiat, jotka on vielä tekemättä.

Kaks viimeistä viikkoa oon tehnyt töitä käytännössä kellon ympäri ja nukkunut sitten sen seitsemisen tuntia jatkaakseni taas siitä, mihin edellisenä iltana jäin. Tänään kuitenkin nukahdin sohvalle yliopistolta tultuani ja heti alkoi omatunto soimaamaan, kun vain olin koko illan. Nyt yritän takoa päähäni järkeä. Välillä on pakko löysätä, vaikka ei olisi aikaa sellaiseen.

Kaikki haastehommat on menneet tosi hyvin. Lankutin tänään jo 2 minuuttia, vaikka täytyy myöntää, että helppoa se ei ollut. Joku muu varmaan on lankkuasennossa vaikka puoli tuntia, mutta minulle tuo pienempikin aika on kova saavutus. Suosittelen testaamaan!

Myös aamupalan oon syönyt aivan rutiininomaisesti ruokapöydän ääressä ja ihme: oon ollut tähän mennessä joka aamu ajoissa siellä missä pitääkin, vaikka vielä viime vuonna olin krooninen myöhästelijä. Lauantaina alkaa sitten se lupaamani aamujooga. Vähän pelottaa, miten ehdin aamuisin siihenkin ryhtyä, mutta ehkä kahvin tippuessa? 🙂

Ja jos nyt vielä vähän saan itseäni hehkuttaa, niin kävin tänään myös lenkillä, vaikka lämpömittari hipoi -20 astetta.

Lankkua!

Aloitin muutama päivä sitten ihan huvin vuoksi vaan tämmöisen pienen lankkuhaasteen. Kuva oli niin houkutteleva! 😀 Tänään on edessä 40 sekuntia, mikä ei tunnu miltään, kun tsekkaa viimeisten päivien tavoitteet… Ilon kautta!

Sain eilen kaveriltani kutsun kahvittelemaan kaupungille ja kun me sitä niin harvoin harrastamme, suostuin heti (herkkulakosta huolimatta). Kyllä huomasi, miten kakkupalan syöminen kostautuu: koko illan teki mieli napostella niin, ettei mitään järkeä. Söinkin sitten kaksi Lidlin herkkujogurttia ja yhden viilin… Voi ny!

Mutta mitä haasteelle kuuluu?

Onko aamupalan syöminen onnistunut ruokapöydän ääressä vai kutsuuko uneliasta ruokailijaa sohva ja tietokone?

Ylpeänä voin ilmoittaa syöneeni jok’ikisen tähänastisen aamiaiseni ruokapöydän ääressä joko päivän lehteä (kiitos tästä Isosisko!) tai kirjaa lukien. Aamupalalle olen vielä normaalin ruisleivän lisäksi pyrkinyt aina lisäämään jonkin vitamiinipitoisen jutun, yleensä omenan tai klementiinin. Tällä viikolla aloitin myös tuunaamaan aamukahvini maca-jauheella, mistä kerron lisää lähiaikoina! 🙂

Aamut on Pikkusiskolle varsin hankalia varsinkin, mitä heräämiseen tulee. Olen kovin aamu-uninen, enkä saa itseäni useinkaan ylös sängystä, vaikka kuinka yritän. Viime viikkoina olen sentään havahtunut kellojen (kyllä, niitä on kaksi) soittoon, kun aiemmin saatoin nekin unissani sammuttaa. Pidän kuitenkin varsinkin näin kevät-talvella aamuista, kun aurinko usein jo paistaa ja hanki kimaltaa ulkona. Rakastan talvea! Siksi keksinkin jo uuden haasteen, jonka aloitan tulevana maanantaina: menneisyydestä tuttu aamujooga tekee nimittäin paluun! Pidin tuolloin huhtikuussa (krhm… niinkö pitkään tämä projekti jo on kestänyt) niin kovasti aurinkotervehdyksistäni, että pakkohan se on aloittaa uudelleen.

Luonnollisesti edellinen haaste jatkaa toteutumistaan koko loppuelämän. Elämäntapamuutostahan tässä tehdään… 😉

Mutta kertokaapas, Possumunkki ja Isosisko, onko haasteet unohtuneet?! :–)

Pidä keksis, keskiviikko!

Onpas viikko hurahtanut lujaa ohi. Viikonloppuna täräytin taas semmoiset herkkulastit suustani alas, että totesin lakon olevan paikallaan. Onneksi paino on kuitenkin edelleen laskussa.

Eilen olin niin lähellä ostaa jotain, edes suolapähkinöitä, kun töistä tullessa myöhästyin bussista ja jouduin odottelemaan seuraavaa tunnin pakkasessa (tosin menin osaksi aikaa hengaamaan kauppaan). Eilisen urheilusaldokin oli melkoinen, kun pyöräiltyä tuli 8 – 9 km, luisteltua pari tuntia ja lopulta käveltyäkin nelisen kilometriä. Kaiken urheilun ohessa en ehtinyt syömään kunnolla, mistä tuo herkunhimo johtuikin. Lopulta päivän ateriat olivat seuraavat:

• ruisleipä x 2
• rahka
• kanavoileipä, ananasmehu
• viili x 2 (tässä se herkku sitten…)

Tänäänkin on vähän tehnyt mieli herkutella ja kiireestä johtuen sitäkin lounaalla vähän jouduin/pääsin harrastamaan. Onneksi en sentään sortunut pullaan! Tämän päivän saldo:

• ruisleipä x 2
• omena, klementiini
• broileriwrap, trip-mehu
• Kalastajan vaimon tomaattikeitto ❤
• ruisleipä x 2
• mango-omena-ananas-smoothie

Torstain turinat

Ostin kaappiin muka huonoimpia keksejä, mitä kaupasta löytyy, etten söisi kaikkia kerralla. No tänään sitten avasin pussin ja totesin sisällön olevan yllättävän herkullista. Sain kuitenkin pitäydyttyä neljässä keksissä, mikä kyllä näin kirjoitettuna kuulostaa melko paljolta. Kerrottakoon, että keksit on kooltaan melko pieniä… 😛

Aamut on menneet toistaiseksi oikein hyvin. Oon paljon rauhallisempi jotenkin, kun ei tarvii tän tietokoneen vuoksi hirveässä kiireessä valmistautua. Koneen äärestä kun on niin vaikea nousta pois, kun siihen kerran asettuu.

Tällä viikolla oon keskittynyt syömään paljon hedelmiä, erityisesti omenia ja klementiinejä. Ensi viikolla yritän sitten laajentaa ruokavaliota kasviksiin ja syödä tuolta jääkaapista nuo salaattiainekset. Lisäksi ajattelin taas alkaa tehdä smoothieita, joita varten pöydällä odottaa mm. pussillinen avokadoja. Hyvää tulee!

Haaste!

Haastan itseni, Isosiskon ja kaikki lukijat syömään aamupalan ruokapöydän ääressä koko tammikuun ajan!

Jollekin tämä ei ole haaste eikä mikhän, mutta itse tulen varmasti kamppailemaan asian kanssa. Tapanani on nimittäin mässyttää jok’ikinen ateriani tietokoneen ääressä sohvalla! Tämä haaste on siis samalla lupaus jättää aamusurffailut sikseen ja keskittyä vaikka nyt sitten lukemiseen pöydän ääressä, jos itse ruokailu ei riitä. Tiedän, ruokailuhetki pitäisi rauhoittaa pelkästään syömiseen (ja jutusteluun, jos seuraa on), mutta lähden nyt liikenteeseen tästä.

Liityin tänään myös Kiloklubiin, jossa jälleen kerran huomasin syöväni aivan liian vähän, kun en herkuttele. Eipä ole ihme, kun tekee koko ajan mieli suklaata ja muuta hyvää. Alankin siis katsoa Dieettiklubia ja popsia samalla porkkanaa ja omenaa!