Arkisto | maaliskuu, 2014

Isosiskon pähkäilyjä

18 Maa

Homma hukassa mutta terästäytyminen käynnissä. Tarkoituksena saada viisi kiloa pois kesäkuun puoliväliin mennessä. Mukana menossa minun ja pikkusiskon lisäksi minun mies. Katsotaan kuka selviää!

Eloon, iloon, elämään!

17 Maa

Heipparallaa täältä Pikkusiskon päädystä! 🙂 Jälleen on vierähtänyt melko pitkäkin pätkä päiviä sitten viime kirjoituksen. Tavoitteen on kuitenkin edelleen tiedossa ja tulilla.

Syömispuoli on minulla herkuttelun suhteen heikoilla, mutta liikuntaa olen jaksanut melko ahkerastikin harrastaa. Uinti on ollu alkukevään suosikkilaji, mutta myös sulkapalloa olen käynyt Isosiskon kanssa pari kertaa pelailemassa. Tänään tein henkilökohtaista historiaa osallistumalla ensimmäistä kertaa elämässäni spinning-tunnille. Voin kertoa, että hiki lensi ja sykkeet nousi, mutta yllättävän hyvältä se silti tuntui. En ole koskaan ollut pyöräilyn ylin ystävä, mutta musiikin soidessa ja muiden hikoillessa vieressä siitäkin tuli siedettävää.

Viime viikkoina olen myöskin pitkästä aikaa päässyt harrastamaan kaikennäköistä temppuilua voimistelun saralla. Näistä jutuista olen aina tykännyt! VIime viikolla opin käsilläseisonnan alkeet, vaikka luulin, etten millään jaksaisi kannatella koko kehoani käsien varassa (pää-/kyynärseisonta sen sijaan on ihan lempparipuuhaa!). Tänään taas opin melko sujuvan kärrynpyörän! 🙂

Eikä siinä vielä kaikki! Viime viikolla ilmoittauduin elämäni ensimmäiselle puolimaratonille, jonka aion suorittaa hölkäten alusta loppuun – siinäpä vasta tavoitetta! 😉 Puolikas juostaan heinäkuun lopulla, joten tässäpä on ihan kivasti aikaa treenata.

Isosisko kertonee lähipäivinä lisää meidän yhteisestä (ja kuuluu siihen vielä muitakin 😉 Vitonen Veks -kampanjasta.

Advertisement